perjantai 25. joulukuuta 2009

Jouluterveiset

Olimme lumisessa Sastamalassa jouluaaton. Siellä koirat saivat touhottaa vapaana ja maistella kinkkua. Vimman tassu on parantunut oikein hyvin, eikä haittaa menoa enää ollenkaan. Karvakuonot pääsivät myös joulupukin syliin. Oli vissiin sen verran tuttu haju ja ääni, ettei kuuraparta kummastuttanut. Joululahjat on jo kutakuinkin tuhottu - vingut eivät häirinneet joulurauhaa edes puolta minuuttia. Hyvää joulua ja koiruuksien täyteistä uutta vuotta kaikille!

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Vimma paketissa

Oltiin tänään aamusta lenkkeilemässä Milan ja Karon kanssa. Kaikki meni tosi kivasti, kunnes vähän lenkin puolenvälin jälkeen Vimman etutassusta alkoi tulla valtavasti verta. Pysähdyttiin katsomaan, mutta ei siltä vereltä oikein nähnyt, että mitä oli tapahtunut. Vimma jatkoi itse touhukkaasti menoa, eikä aristanut tassua ollenkaan.

Kotiin päästyä tarkistin verenlähteen: Vimmalta oli lohjennut kynsi niin, että ydin näkyi... Pikainen soitto klinikalle. Olivat sitä mieltä, ettei kynttä tarvitse operoida, mikäli se ei ole lähtemässä irti/lohjennut juureen. No eihän se ole, kärki vain puuttuu. Hoidoksi siis betadinea ja sidettä, jos tulee muutoksia tai pahenee, niin sitten lääkäriin. Kaulurikin meillä on, mutta toistaiseksi Vimma on antanut paketin olla yllättävän hyvin paikallaan. Juoksujen aikaan kauluri olisi muutenkin vähän ikävä. Katsotaan miten homma etenee. Ikävä juttu kuitenkin. :(

Vimma paketissa (tosi huonolaatuinen kännykkäkuva)

torstai 10. joulukuuta 2009


Suuruspäässä kiusataan taas poikia. Muut vuoden ikäiset nartut ovat vasta päässeet ensimmäisistä juoksuistaan eroon - jos ovat vielä edes ensimmäisiään kokeneet, kun Vimma päättää tehdä jo toiset. Upeasti on 6 kk välissä, hyvä Vimma! Nyt kun vielä Tara aloittaa juoksut, niin saadaan taas kirjoitella seuranhakuilmoituksia blogiin.

Kieltämättä juoksuja odoteltiinkin jo, kun Vimma alkoi nylkyttää kaikkien meille tulevien vieraiden jalkoja hyvin sinnikkäästi viime lauantaina. Vimma oli myös välillä tavallista levottomampi alkuviikosta. Meille olisi ihana mökkireissu tiedossa ensi viikon viikonloppuna, koirat saisivat juoskennella vapaana koko viikonlopun, mutta siinä lähistöllä on kait joku karhukoirauros kilometrin säteellä. Vimman juoksut olisivat silloin vaiheessa 10-12 pv... Mutta eikös sellainen karhukoira-bordercollie olisi vallan ihana yhdistelmä?! Ehkä ei kuitenkaan...

Taran ne juoksut pitäisi aloittaa, kun on taas joulutaukoa agista. Tällä menolla meillä menee taas osa tammikuun treeneistä ohi. =/ No, ainakin vielä tänä lauantaina Vimma lähtee etsimään ukkoja metsästä. Toivotaan, että hormoonit ei hyrrää liiaksi, nenä toimii ja ukot löytyivät! Ehkä treenien lopuksi yleensä pidettävä Jerrin ja Vimman touhuhetki on syytä jättää väliin.