sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Lisää luontopolkuilua ja muita kuulumisia

Johan on taas aikaa kulunut edellisestä päivityksestä. Vimmalla alkoi viime viikolla juoksut. Tällä kertaa juoksuväli oli jo oikein mukavan mittainen. Se helpottaa kummasti harrastuksia. Toivottavasti tämä väli säilyisi jatkossakin! Karvakin tippui taas, joten Jyväskylän näyttelyssä meitä ei tulla näkemään Vimman kanssa.

Tokoa ollaan nyt treenattu erityisesti Vimman kanssa melkein joka päivä, koska se meinasi jäädä meiltä vallan maastojen ja muiden kohnotusten varjoon. Tosi mukavasti Vimma on alkanut tarjota ja Anitalle taas kiitos, että ne aivot ovat tulleet Vimman mukana tähänkin hommaan. Yllätyksekseni Vimma suorittaa monet liikkeet jo sähäkämmin kuin Tara. Ihanaa!

Maastopuoli on ollut vähän vaisummalla harjoittelulla nyt. Jussilta taittui jalka vähän yli kuukausi sitten, eikä se oikein meinaa olla vieläkään kunnossa. Nyt ollaan kuitenkin käyty taas luonnossakin enemmän.

Viime viikonloppuna käytiin Nyrölän luontopolulla. Aivan ihana ja helppokulkuinen reitti. Erityisesti itse käytettävä lossi oli loistava lisä.





Koirat tuli epäröimättä lossiin:



Tänään käytiin kiertämässä Julmilla Lammeilla sijaitseva Runebergin eräpolku. Reitti oli paikoin aika vaikeakulkuinen, mutta ehdottomasti kiertämisen arvoinen!


Näköalapaikalta oli huimat näkymät:


Vastarannalta. Edellisessä kuvassa ollut näköalapaikka näkyy vasemmassa kulmassa:


Joku oli ennen meitä ehtinyt paistelemaan makkarat grillikodalla. Harmi, ettei ollut omia eväitä:


Uskomattoman kauniit lampinäköalat metsän keskellä:


Mainittakoon, että vesi oli niin kylmää, ettei Vimmakaan halunnut enää mennä uimaan (ja se on paljon se!).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisiä Vimmalle tai perheenjäsenille!