lauantai 24. tammikuuta 2009

Mummolassa ja treeneissä

Tänään oli kiva päivä. Ensin kävimme katsomassa Jussin vanhempia. Keräsimme Taran kanssa kilpaa rapsutuksia ja haleja. Lopuksi innostuimme vielä leikkimään ja näyttämään Juhalle ja Leenalle, miten kivaa meillä on yhdessä. Kuvassa minä ja Tara mummon ja papan sylissä.

Mummolan-matkan jälkeen menimme treeneihin – tai Tara paremminkin treenasi, minä tutustuin ihmisiin ja purettavan rivitalon raunioihin. Kehuivat rohkeaksi ja söpöksi – tietenkin! Leikimme hieman pallolla, joka tosin kiinnosti vielä vähän vähemmän kuin ympäröivä maailma ihmisineen. Hauskaa kuitenkin oli!

Loppuillasta olimme muutaman tunnin Taran kanssa kahdestaan. Jussi oli teatterilla esiintymässä ja Riitan piti käydä kaverin luona. Osasimme olla kaksin yksin oikein hienosti – tai ainakin peitimme jälkemme onnistuneesti. Jussi vaikutti hyvin iloiselta tullessan kotiin, jossa irtaimisto oli paikoillaan ja ehjää.

1 kommentti:

  1. Terkut Vimman veljeltä Heimolta Tampereelta :)
    Kiva että kotiutuminen on mennyt mukavasti! Meidän vanhempi narttu ei oikein Heimoa sulata... Kai se pikkuhiljaa alkaa sietämään :)

    t. Hanna & Heimo + Enni

    http://www.students.tut.fi/~rajala3

    VastaaPoista

Jätä terveisiä Vimmalle tai perheenjäsenille!